Hyppää pääsisältöön

Kemiönsaarella huokuu historia

Step Back 2
Kuva: Visit Kemiönsaari

Jo tuhansien vuosien ajan Kemiönsaari on houkutellut ihmisiä etsimään onnea, viisautta ja inspiraatiota. Ammoisina aikoina Kemiönsaari sijaitsi aikansa valtaväylällä, jonka kautta ovat kulkeneet niin viikingit, hansakauppiaat, merirosvot kuin kuninkaatkin. Värikäs historia on jättänyt jälkensä. 

Rosalan Viikinkikeskus

Kemiönsaaren Rosalassa sijaitseva Rosalan Viikinkikeskus tutustuttaa Kemiönsaaren viikinkienaikaiseen historiaan. Arkeologisten kaivausten inspiroimana syntyneet rekonstruoidut viikinkitalot muodostavat nykyään jo kokonaisen viikinkikylän ja esittelevät toinen toistaan mielenkiintoisempia kohteita ja esineitä. Suomen ainoa riimukiven kappale ja useat muut esinelöydöt todistavat, että juuri näillä seuduilla on aikoinaan kulkenut viikinkien idänreitti. Rosalan viikinkikeskuksessa voit päästää sisäisen viikinkisi valloilleen ja antaa ajatusten vaellella tuhannen vuoden taakse. Vuosittaisilla viikinkipäivillä voit ostaa esimerkiksi viikinkiajan tekniikalla tehtyjä käsitöitä ja muita tuotteita sekä osallistua kirveenheittoon tai vaikkapa viikinkisoturin kenttäleivän paistoon. 


Step Back 3
Rosalan Viikinkikeskuksessa voi elää kuin viikinki. Kuva: Visit Kemiönsaari

Idyllistä ruukkikylän tunnelmaa Taalintehtaalla

Taalintehdas on historiallinen ja uniikki ruukkikylä keskellä kauneinta saaristoluontoa. Museovirasto on nimennyt Taalintehtaan historiallisen teollisuusalueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi – eikä syyttä! Kylän rakentumiseen on vaikuttanut suuresti yli 300-vuotinen ruukkitoiminta, mikä on muovannut sille ihan omanlaisensa tunnelman. Rannassa seisova ainutlaatuinen kokoelma kuonatiilestä muurattuja hiiliuuneja, vanhan ruukin jäänteet masuuneineen, vanhat huvilat ja puistot sekä työläisasunnot eri vuosikymmeniltä muodostavat viehättävän ja idyllisen kokonaisuuden tutustuttavaksi. Taalintehtaan historialliseen keskustaan pääsee tutustumaan esimerkiksi 3,5 kilometriä pitkällä Ruukinkävelyllä. Kylän ihana tunnelma on parhaimmillaan toripäivinä, jolloin koko lähiseutu kokoontuu Taalintehtaan aurinkoisella torilla.

Step Back 1
Taalintehdas on oiva päiväkohde vain tunnin ajomatkan päässä Turusta. Kuva: Visit Kemiönsaari

Sagalundin museo

Erityisesti lasten kanssa matkustavien kannattaa ehdottomasti tutustua Sagalundin museoon, joka on samanaikaisesti museo, puutarha ja lastenkulttuurikeskus – perustajansa Nils Oskar Janssonin mukaan ”palanen todeksi tullutta runoutta”. Museopuistossa voi kokea vanhat ajat hauskalla ja jännittävällä tavalla: tutustukaa esimerkiksi käräjätaloon, torppaan, maatilaan, huvilaan ja kansakouluun! Elämyksellinen ja eläväinen ulkoilmamuseo on leikkiä, aktiviteettia ja ohjelmaa pullollaan.

Step Back 6
Sagalundin museo on kuin "palanen todeksi tullutta runoutta". Kuva: Visit Kemiönsaari

Söderlångvikin kartano

Historiasta kiinnostuneiden ei kannata jättää väliin upeaa Söderlångvikin kartanoa. Liikemies, päätoimittaja ja taidemesenaatti Amos Anderson osti kartanon kesäparatiisikseen vuonna 1927. Kartanon päärakennuksessa voi tutusta suuren taiteenystävän tapahtumarikkaaseen elämään ja hänen taidekokoelmiinsa sekä vaihtuviin näyttelyihin. Kartanon lisäksi kannattaa tutustua myös Söderlångvikin upeaan puutarhaan ja nauttia luonnosta esimerkiksi luonto- ja kulttuuripoluilla. 

Step Back 4
Osallistu sadonkorjuujuhlaan Söderlångvikin kartanolla syyskuun viimeisenä lauan-taina. Ilmaistapahtumaan osallistuvat myös paikalliset käsityöläiset tuotteineen. Kuva: Visit Kemiönsaari